Valoa pimeyteen

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Viime vuosina olen suosinut yhä enemmän tavallisten kynttilöiden sijasta LED-kynttilöitä ja -valoja. Varsinkin muuttaessani nykyiseen talooni, talven pimeys oli jotain käsittämätöntä. Ensimmäinen vuosi meni totutellessa, että ensimmäiset katuvalot olivat vasta muutaman kilometrin päässä, eli täällä oli todella pimeää. Kuitenkaan ajatus siitä, että ripottelisin kynttilöitä pitkin taloa ei houkutellut. Mielessä kävi jo kissan kaatavan kynttilän, ja purutaloni palavan ilmaan kuin soihtu. Toki kynttilöitäkin on, mutta vain muutama. Enimmäkseen käytän erilaisia LED valoja/valosarjoja.
Kuistilla odottaa työpäivän jälkeen iso valkoinen lyhyt, jossa on kolme LED-kynttilää ajastettuna syttymään juuri siihen aikaan kun pimeys laskeutuu. Kiva tulla kotiin kun vastassa on valoa. 

Olohuoneesta löytyy puolestaan sisustuspallot, ja joulun alla pöydälle tuli kupolin mallinen valosarja. Pidän näiden valojen huolettomuudesta ja helppoudesta. Varsinkin pimeänä vuoden aikana nämä ovat kovassa kulutuksessa. Kattovaloja käytän erittäin harvoin, nämä pienet valot riittävät hyvin kun istahtaa television ääreen pitkän työpäivän jälkeen.
Kesällä puolestaan pihalta löytyy aurinkokennovaloja. Omenapuut saivat hehkulampun malliset valot roikkumaan, ja kukkapenkistä löytyy perinteisiä aurinkokennovaloja tikun päässä. Talvella pihaa koristaa monet kausivalot. Näillä valopilkuilla talven pimeys ei tunnu ylivoimaiselta. 
Nyt kuitenkin innolla odotan kevään tuomaa valoisuutta!


Minkälaisia kynttilä ja valo ratkaisuja teiltä löytyy?





































Kohti kevättä! Olohuoneen uusi matto

torstai 18. tammikuuta 2018






Tammikuun saapuessa, ajatukset lähtivät jo kohti kevättä. Ihanaa kun pitkän sateisen kauden jälkeen on pakkasta ja aurinkoa! Joulu on siivottu pois, ja tilalle tullut taas into sisustaa vähän kevättä kotiin. Ensimmäisenä vaihtui olohuoneen matto. Vaikka pidin Vallilan matosta, niin kaipasin kuitenkin vähän väriä harmaan sävyiseen olohuoneeseen. Kriteereinä uudelle matolle oli eläinystävällisyys ja se, että se olisi kevyt kantaa ulos tuultumaan. Matto ei saisi myöskään olla liian leveä, sillä en halua maton menevän liian lähelle takkaa paloturvallisuuden vuoksi. Selailin mattoja alennusmyynneistä, ja lopulta löytyi sopiva puuvillamatto Ellokselta. Matto saapui parissa päivässä, ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Jos jotain miinusta, niin kotiin saapuessani matto on aina mutkalla kun koirat ovat riehuneet päivällä. Se onneksi on helppo oikasta kun ohi kulkee. Seuraavaksi voisi miettiä vierhojen vaihtoa ja uusia sohvia! 




Kuura

maanantai 8. tammikuuta 2018

Viime talvena kerroin ensimmäisestä tipusta, joka kuoriutui yksin keskelle pakkasia. Siitä voit lukea enemmän Täältä.
Tänään tämä sama "tipu" täyttää jo 11kk. 

Ensimmäiset viikot menivät hyvin kun emo suojeli pikkuista.  Emo kuitenki vieroitti tipun jo hyvin varhan, ja se joutuikin yksinäisenä tipuna muiden kanojen silmätikuksi. Eräs aamu olin menossa ruokkimaan kanoja, kun löytyi tipu verissään orrelta. Yksi kanoista oli nokkinut Kuuran niskan niin, että luu vain näkyi. Mietin jo, että pitääkö minun päästä tipu kärsimyksestään. Putsasin haavan laimennetulla betadinellä, ja huomasin sen olevan kaikesta huolimatta todella siisti. Kuura ei myöskään tuntunut olevan moksiskaan haavan hoidosta. Päätin kokeilla eristää sen muista kanoista, jotta pääsen putsaamaan sitä kaksi kertaa päivässä. Tällä tavalla haava pääsi paranemaan nopeasti. Samaan aikaan Esteri-kanan kunto alkoi heiketä. Jaon kanalan kahteen osaan kanaverkolla, toisella puolella oli Kuura ja Esteri ja toisella puolella muut. Valitettavasti kaikesta hoidosta huolimatta, Esteri oli päästettävä paremmille matoapajille. Kuura jäi siis yksin toiselle puolelle.  Näköyhteys kuitenkin säilyi muihin. Talvikanala ei ole mikään kovin suuri tila, joten päätin yhdistää Kuuran muiden luo samalla kun pääsevät keväällä pihalle. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä ulkona oli niin paljon ihmeteltävää, että muut kanat jättivät Kuuran rauhaan, ja siitä kasvoi upea kana.


Vierashuone

keskiviikko 3. tammikuuta 2018


Viime kerrasta on vierähtänyt tovi. Mietin jo blogin postamista, kun tuntu että tämä vuosi meni jotenki sumussa. Josko nyt saisi taas tämän uudelleen käynttiin uuden vuoden kunniaksi. 

Eli tämän kerran kohteena oli vierashuone. En edes tiedä mikä tämän huoneen alkuperäinen tarkoitus on ollut, ainakin joskus ollut makuuhuoneena ja sellaiseksi se myös nyt päätyi. 

Seinillä oli paksut valkoiset vanerit, ja katto päällystetty vanerilla ja styroksilla. Lattialta löytyi kulahtanut muovimatto. Alkuperäinen visioni oli tapetoida seinät, vaihtaa lattialle laminaatti ja kattoon uusi kattopaneeli. Mielenkiintoni kuitenkin heräsi, kun huomasin muovimaton alla olevan aivan ihanan puulattian! Päätin siis kurkistaa mitä seinät ja katto on "syönyt". Katosta paljastui myös puupaneeli ja seinistä pinkopahvit! Minulla meni siis kaikki ideat uusiksi.

Tästä lähdettiin





Hieman tärähtänyt puhelinkuva, mutta tässä on revitty seinä- ja kattolevyt pois.










 Lattia oli tummanruskeaksi maalattu, ja katto oli hailakan valkoinen. Yleensä käytän hillittyjä värejä, mutta lattian kanssa tein poikkeuksen ja siitä tuli vaalenapunainen. Minusta se antaa hauskan väripilkun muuten aika maanläheiseen huoneeseen. Maaliksi valikoituis Betolux Akva ja sitä sai laittaa kolme kerrosta, jotta tummanruskea saatiin piiloon. Seinille tuli alelaarista löytämäni paperitapetit, ja katto maalattiin valkoisella. Ihana sänky löytyi myös kirpputorilta, joten koko huoneen stailaus hoitui todella pienellä budjetilla. 

                                              Miltä muutos vaikuttaa?




Listat vielä tuossa vaiheessa haki paikkojaan, mutta muuten on valmista!