Kylpyhuoneen muodonmuutos

torstai 15. syyskuuta 2016






Yksi talon tärkeimmistä asioista oli kylpyhuoneen remontointi. Jo pelkästään pinttynyt haju oli niin voimakas, ettei kylpyhuoneeseen tehnyt mieli astua, saati koskea mihinkään. 80-luvulla tehty kylpyhuone oli tullut tiensä päähän. Lisää tilaa myös tarvittiin, joten  seinä kaadettiin, ja sitä siirrettiin 40cm. Lisäksi oviaukon seinustaa siirrettiin noin 15cm, ja näin saatiin paljon kaivattua lisätilaa. Kaikki vaihdettiin sähköistä ja putkista lähtien, jotta niiden kuntoa ei tarvitse enää murehtia vuosiin.

Löysin K-Raudasta ihanat lattialaatat, ja ne olivatkin ensimmäinen ostos remonttia varten. Edellisessä asunnossa valitsin suht tumman harmaat lattialaatat, ja kun talossa on eläimiä, ne olivat jatkuvasti pesua vailla. Tästä viisastuneena, ostin tällä kertaa kirjavat laatat, joten kaikki pienet jäljet eivät heti näy. Seinille valitsin valkoisen isohkon laatan, en halunnut tällä kertaa mitään tehosteseinää, vaan nyt riitti hyvin yksinkertainen ulkonäkö.
Wc-pönttö sijoitettiin viistosti kulmaan, jotta se veisi mahdollisimman vähän tilaa. Kylpyhuoneen ikkuna toi myös omat haasteensa, sillä pesutorni ei olisi millään mahtunut ilman, että myös ikkuna olisi peittynyt. Halusin kuitenkin säilyttää, luonnonvaloa tuovan ikkunan, joten päädyin kompaktiin kuivaavaan pesukoneeseen.
Allaskaappia metsästettiin pitkään. Yllättävän vaikeaa oli löytää 80cm leveä, alle 50cm syvä, ja vielä peilikaapilla oleva ryhmä. No tälläistä ei löytynyt, vaan jouduin ostamaan erikseen allaskaapin, sekä peilikaapin. Halusin ehdottomasti suihkukaapin, vaikka monessa paikassa sitä ihmeteltiin. Ajatuksena tässä oli kurakelit ja koirat. Tarvitsen paikan missä pestä koiria ilman, että koko kylpyhuoneen lattia lainehtii. Lisäksi ei tarvitse ite varoa roiskeita suihkussa ollessa. Mukavampi käyttää wc:tä kun suihkun jäljilta ei lattia ole märkä.
Lattialle asennettiin myös lattialämpö, tuomaan mukavaa lämpöä jaloille. Seinälle varattiin paikka mahdollista patteria varten, mikäli talvipakkasilla pelkkä lattialämmitys ei riitä. Seinään asennettiin myös poistoilmapuhallin, joka reagoi liikkeeseen sekä kosteuteen. Näitä asetuksia voi itse säätää haluamallaan tavalla. Puhaltimen avulla saadaan ylimääräinen kosteus pois kylpyhuoneesta, sekä tehostetaan ilmanvaihtoa. Tämä ratkaisu sopii hyvin pieniin vanhoihin omakotitaloihin, joissa ei ole koneellista ilmanvaihtoa.


Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Kylpyhuone on pieni, mutta sinne mahtuu kaikki tarvittava toiminto, ilman että huone näyttäisi liian ahtaalta.
Mitäs pidätte? :)

Lattialaatta



2 kommenttia:

  1. Hieno muutos! Ihan kuin kylppäriin olisi tullut lisäneliöitä :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieman seiniä siirreltiin, mutta suurin muutos tuli kun järjesteltiin vähän tavaroita uudelleen ja oikean kokoiset kalusteet hankittiin. Näin saatiin kaikki neliöt hyötykäyttöön :)

      Poista