Kanalan uudet asukkaat

maanantai 26. syyskuuta 2016

Lauantaina vanha kanala sai uudet asukkaat, kukko Pertsan ja hänen 5 kana rouvaansa. Iso kanala jaettiin pienempään osaan, jotta muutaman kanan takia ei tarvitse lämmittää koko tallin yläkertaa. Näin pysyy lämpö, ja sähkölaskut kurissa. Kanalan pohjalle tuli turvetta sekä purua tuomaan hieman valoa. Seinät ovat puhtaan (toistaiseksi) valkoiset, ja kaksi isoa ikkunaa tuovat lisävaloa linnuille. Ikkunat olivatki heille uusi juttu, ja aluksi yrittivätkin lentää niistä läpi. Onneksi tajusivat nopeasti, ettei niistä pääse minnekkään. Linnut ovat vielä hyvin pelokkaita, joten olen yrittänyt olla häiritsemättä niitä liikaa, jotta kotiutuvat nopeammin. Kanat ovat monen rodun sekoituksia, osa vähän nuorempia ja osa varttuneempaa porukkaa. Kukkokin on vielä nuori, mutta tästä huolimatta suojelee hyvin kanojaan. Komea äänikin herralta löytyy. Onneks lähimmät naapurit ovat vähän kauempana, jottei koko kylä herää Pertsan kiekumiseen. Menee varmasti jonkin aikaa ennen kuin ensimmäiset kananmunat löytyvät, mutta eihän tässä kiire ole. Aamulla herätystä on joutunut taas hieman aikaistamaan, jotta ehtii hoitamaan vuohet että kanat, ja käyttämään vielä koiratkin ulkona. En kuitenkaan valita, tämähän on sitä mitä olen halunnutkin.
Vaikka vielä on paljon tekemättä, elän kuitenkin unelmaani, ja enää aamutkaan eivät tunnu niin ankeilta, kun on vihdoin löytänyt sen mitä olen etsinytkin, kodin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti